Blondihko lähti puutavarakauppaan. Ja sitten toiseen. Ja vielä kolmanteen.
Niin siinä käy, kun panee naisen miesten töitä tekemään. Ei kun HET-ki-NEN!
Vielä sitä ei ihminen osaa ostaa edes mäntylautaa. Yhdessä paikassa oli vain liian kapeaa. Toiseen paikkaan menin vielä kohtalaisen kevyellä ranteella: no täältä ainakin löytyy. Iso joka kodin tavaratalo ja kaikkea. Sieltä lähdin eteenpäin pikkuruinen kestopuuruuvirasia käsilaukussani. "Jooeimeillä... olis tässä tätä lehtikuusta." Pitäkää tunkkinne. Jaa, sain minä sentään ohjeen mennä Keravalle, Puumesta-nimiseen alan tuotteita tarjolla pitävään myymälään.
Onneksi menin, ja onneksi ennakkoasenteeni todistettiin vääräksi. Sisään kävellessäni näin nimittäin tiskin takana kolme pojanjolppia, joille jokaiselle olisin iän puolesta varmasti kelvannut äidiksi. Kukaan ei nostanut nenäänsäkään (eivät kuitenkaan olleet kaivuuhommissa) vaan jokainen - siis kolme - keskittyi selvittämään edelläni olevan herra-asiakkaan huolenaiheita. Seisoin siinä rumat ajatukset päässä vilistäen, kunnes yksi lippis nousi kohti minuakin.
Ja voi mikä nuorimies sen lippiksen alla oli. Asiantunteva, kärsivällinen (TARVITTIIN), opastava, leppoisasti rupatteleva raahelaislähtöinen (erityispisteet kotiseudun murteesta, siis), jolla ei mennyt sormi suuhun edes siinä vaiheessa, kun lopulta löytyineitä lautoja alettiin tunkea sitikan kyytiin ja miettiä, mitenkäs sen takakontin (aka Yksiö) luukku saadaan edes auttavasti pysymään alhaalla kotimatkan ajan. Lippismies teki omat kommervenkkinsä, minä kietaisin sinisen ikeankassin laudanpäiden ympäri perässäajavien huomioksi (ei mulla muuta ollut siellä Yksiössä) ja pienen kortinvingautuksen jälkeen olin onnellinen ensimmäisten ikiomien puutavarahankintojen omistaja. Tärkeänä ajelin kotia kohti vaihdekeppikäsi lautoja kaulaillen - niiden toinen pää oli nimittäin kiinni tuulilasissa. Ei ole meillä tila-autoa, ei. Eikä peräkärryä. Eikä peräkoukkua.
Käykää ihmeessä Puumestassa Keravalla, ja asioikaa raahelaislähtöisen kanssa. Siinä saa rahalle vastinetta asiakaspalvelunkin tasolla.
No, summa summarum kuitenkin: voi, kun vielä ei ymmärrä, mitä voi ostaa tilalle, jos siinä ensimmäisessä kaupassa ei ole juuri 20 x 120 mm lautaa. Jos olisin ollut oikein viisas, olisin miettinyt ennen ostoksille lähtöä, minkälaista rimaa minun on lopulta laudoista tarkoitus tehdä. Siinä tapauksessa olisin ehkä osannut kertoa jo kymmeneltä myyjälle, mitä voin ottaa, eikä minun olisi tarvinnut viipyä ostosreissullani puoli yhteen. Toisaalta, jos en olisi mennyt siihen toiseen kauppaan, minulla olisi jäänyt puutarhapuolen ilo ja riemu (kts. Talikko ja taikasauva) kokematta. No, kai tämä lopulta oli hyvä reissu. Ja ehkä jonkun ajan päästä osaan päättää, että juu, kyllä se 95-millinen käy, mutta sitä tarvitaan sitten X metriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti