Puutyöraamattuni, osa 1.
Kurssin opettajana on ihan OIKEA Puuseppä. Voi että. Ihminen, joka puhuu puuta, mutta ei heinää. Tietää, miten pitää tehdä, ja ymmärtää, miten kannattaa tehdä. Olen äärettömän vaikuttunut, kuten aina osaajan tavatessani, oli laji mikä tahansa.
Kurssilaisetkin vaikuttivat oikein mukavilta. Meitä oli jopa kolme naista kymmenestä! Yhdelle tulee työn alle lastensängyn tuunaus, toinen tekee upeasta vanhasta moniruutuisesta ikkunasta valtavan kokoista valokuvakehystä suvun kuville; aivan UPEA idea!
Minä aloitan tästä. (Yllättäen valitsin puutarha-aiheisen kohteen...)
Miehet vaikuttivat olleen ennenkin pappia kyydissä, ja tarttuivat kaikennäköisiin härpättimiin kuin minä talikkoon. No, kyllä minäkin kohta huudatan sirkkeliä, oikaisen tasohöylällä ja silitän pintoja laikkahiontakoneella (tai jollain...). En ihan vielä osaa puhua puuta, mutta kyllä minä opin.
Oikea Puuseppä oli kasviobeliskin suhteen oikein kannustava. Sanoi, että on varsin sopiva työ aloittelijalle: tuon valmistuksessa saan käyttää monia koneita ja opetella erilaisia työvaiheita. Hyvä niin; sitä toivoinkin. Ja koneopastusta seuratessani aloin miettiä, että ehkä tuon tekemiseen ei edes mene kovin montaa maanantaita. Huu: joudun kohta miettimään seuraavan työn!
Koska en ollut sittenkään ostanut materiaalia etukäteen, häilyin muiden, tekevien, olkapään takana ja työpöydän äärellä kysellen, mitä itse kukin tekee ja miten. Kaikki olivat niin ystävällisiä ja avuliaita! Oli tosi mukavaa, vaikka yksi vanhempi lajinharjoittaja olikin saanut työlistalleen tehtävän, joka kiilasi ohi hänen alkuperäisen suunnitelmansa, puutarhapenkin. Sukulainen oli menehtynyt, ja hänen haudalleen oli toivottu puuristiä ennen hautakiven hankkimista. Oli aika koskettavaa nähdä ihmisen tekevän ristiä omaiselleen.
Osaavalta herralta tuollaiseenkaan työhön ei kauan aikaa kulunut, ja niinpä näin hänen kohta piirtelevän jännittävän näköisen pahvimuotin avulla kuvioita katajasiivuihin. Kysyttäessä asia selvisi: voiveitsiä. Hän, jos kuka, oli töillään elämänkaaressa kiinni.
Omaa työtäni varten haastattelin Puuseppää: minkälaista puutavaraa kannattaisi hankkia ja mistä. Tarvitsen: mäntylautaa (mahdollisimman oksatonta, sillä rimoja on hankalaa tehdä kovin oksaisesta puusta; onneksi männyssä on vähänlaisesti oksankohtia, kertoi Puuseppä. Mäntyä siksi, että se kestää hyvin ulkonakin.) ja 35 mm kestopuuruuveja.
Sain laudan ostoa varten mitatkin: neljä metriä vähintään 23 mm paksua, 120 mm leveää lautaa ja kolme metriä vähintään 20 mm paksua, 120 mm leveää lautaa. Ja jos kaupassa on vain esim. 25 mm paksua lautaa, ostan sitä. Lisäksi tarvitsen 50 x 50 mm rimaa peräti 30 cm, mutta se kuulemma löytyy jostakin, eli sitä ei tarvitse ostaa. Huokaus! Siihen olisikin varmaan mennyt viimeinenkin killinki... :-)
Seuraavaksi täytyy lähteä puutavarakauppaan. Toivottavasti ruuvit löytyvät autotallista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti