Puutyöt - harrastusten umami.

Olen jostain lukenut, että viides makuaistimus - umami - tekee onnelliseksi. Allekirjoitan sen täysin: soijassa sanotaan olevan umamia, eikä ole ihanampaa tapaa täyttää vatsansa kuin soijaan ja wasabiin dipatut sushipalat, japanilaisten lahja maailmalle.

Tänään olin tunnehississä: syksyn viimeinen puutyökerta oli illalla, ja alku oli kyllä niin kaukana umamiudesta kuin olla voi. Nostelin laudankappaleita työpöydälle, tuijotin kirjan ohjeita hillohyllystä ja mietin, mitä hittoa (pardon my French) minun pitäisi seuraavaksi tehdä.

Aikani päätä raavittuani päätin tehdä hyllyn kehikon valmiiksi. Joku ihmeen ajatusvirhe minulla sen suhteen oli vissiin Puumestassa tullut, kun olin kuitenkin ostanut aivan liian lyhyen pätkän rimaa pystypuita varten. Sen sijaan, että hyllystä olisi tullut ohjeen mukaisesti 1545 mm korkea, siitä tulikin nyt 1045 mm korkea, ja poikkirimoja seitsemän sijasta viisi. No, souwot, tuumasin, ja ryhdyin siitä huolimatta sirkkelöimään rimoja mittaansa. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mikä tai mitkä työpöydällä lepäävistä laudoista olin ostanut rimoja varten, mutta päätin lopulta tehdä rimat vain jostakin laudasta, samaa puutahan ne kaikki ovat, ja jos jotakin jää puuttumaan, mäntyä saa takuulla lisää. Kyllä silti oli melkoisen tyhmä olo...

Oli ihan hyödyllistä joutua pyörittelemään sirkkelillä lautoja sekä halki että poikki; opin vihdoinkin edes auttavasti irrottelemaan laitteen vasteita. Senhän opin jo ensimmäisellä kerralla, että koskaan ei saa sahata kahdella vasteella yhtä aikaa, vaan toinen pitää aina "neutraloida" työn ajaksi. Ettei lauta tartu väärin kiinni ylimääräiseen vasteeseen ja kimmahda sirkkelistä huitsinnevadaan tai jumitu kiinni terään, jolloin on tulipalovaara.

Niin lapsellinen olen, että tuli ihan voittajafiilis sirkkelin kanssa. Olen kiivennyt sähkötyökalujen Mount Everestille! Umamia peliin!!

Puutöissä minut vieläkin yllättää se, miten asiat tapahtuvat sitten, kun ne alkavat tapahtua. Hetki sitten sirkkelöin lautoja, ja nyt minulla on jo hyllyn kehikko ruuvattuna valmiiksi. Siinä ei kauan nokka tuhissut. Poikkirimoihin Puuseppä neuvoi poraamaan ruuvinreiät valmiiksi, jotta rimat eivät ruuvatessa halkeaisi. Sitten vaan mittaamaan paikat, ja kiinnittämään poikkirimoja. Hyvin meni! Mitä nyt ensin sijoitin poikkirimat vääriin kohtiin ajatuskatkoksen seurauksena, ja jouduin irrottelemaan ruuveja... Onneksi ruuvausjäljet jäivät poikkirimojen alle piiloon, kun kiinnitin ne takaisin pystyrimoihin, tällä kertaa oikeisiin paikkoihin.

Harmittaa, että en tajunnut tehdä valmiiksi osia useampaan kuin kahteen hyllyyn. Jos minulla olisi ollut hyllylevyt, päätyjä ja tukipuita valmiina, joulutauon aikana olisin kasaillut hyllyjä aina innostuksen iskiessä. Nyt minulla on kokoamista vaille valmiina vain kaksi hyllytasoa, toinen täysleveä ja toinen puolikkaan kokoinen. No, hauskaa on saada edes ne valmiiksi ja paikoilleen! Keväällä sitten lisää.

Onneksi kevään jakso tuli tänään puheeksi: sinne pitääkin ilmoittautua erikseen. Hiisi, jos kävisi niin, etten saisi paikkaa!! Olisin tosi pettynyt, minulla on ollut kurssilla ihan älyttömän mukavaa.

Siksi vein kuin veinkin rouville ja herroille mukanani glögiä ja pipareita. Kaikki tuntuivat ilahtuvan, joten ehkä se oli sitten hyvä ratkaisu.

Seuraavaksi täytynee nikkaroida välikädet: oli himppasen hankalaa yrittää saada autoon poislähtiessä "eväskori", työkalukassi, porasalkku, hyllyn osat ja epämääräinen määrä epämääräisen kokoista puutavaraa. Tottahan homma piti tehdä mahdollisimman vaikeasti ja yrittää kantaa mahdollisimman paljon kerralla, ulkona kun vinkui 16 asteen pakkanen. En onnistunut kolhimaan omaa tai kurssikavereiden autoja, rimat ja laudat mahtuivat auton "suksiluukusta" takapenkkien puolelle eivätkä yltäneet vaihdekeppiin saakka, ja hyllykehikkokin lupsahti takakonttiin vallan sopivasti. Hyvässä järjestyksessä kaarsin pois koulun pihalta ja lähetin kosmokselle toiveen päästä jatkamaan mukavassa porukassa taas keväällä.