Anteeksi, mitä tapahtui?

Toin obeliskin maanantaina kurssilta kotiin. Kyllä. En yhtään ymmärrä, mitä tapahtui, mutta se on maalausta ja keskitukikappaleen takaisin kiinnittämistä vaille valmis. Luulin todella oikeasti, että minulla menee sen kanssa jouluun saakka, ja nyt se seistä töröttää autotallissa ja odottaa, että minä saisin päätetyksi sen värin.

Rimat sujahtivat paikoilleen yllättävän helposti. Ensimmäiseen ruuvaukseen tarvitsin kylläkin Puusepältä vähän henkistä tukea. Hän neuvoi käyttämään pientä, piiitkiksi venytettyjen hiirenkorvien näköistä työkalua nimeltä kavahöylä ja höyläämään sillä pystyrimojen kulmista hieman pois, jotta ruuville olisi parempi "laskeutumisalusta". Toinen työkalu, jota sitten käytinkin, oli iso viila. Ensimmäisen riman paikoilleen asettamisen jälkeen rohkeuteni kasvoi sen verran, että ruuvata hurauttelin loputkin 15 rimaa ihan noin vain, ilman sen kummempia viilailuja. Että oli jännää! Tuli hirveä hiki, kun niin pelotti, mutta siinä se sitten vain oli, rimoineen kaikkineen.

Keskitukikappaleen päät olivat vielä viistoamatta, joten pystyrimojen ruuvit piti kerran vielä irrottaa ja napata palikka niiden välistä pois. Ja sepä se ei ollutkaan ihan yksinkertainen juttu. Siinä olivat apuna Vanhat Herrat ja Puuseppä, eikä kaikki siltikään mennyt aivan käsikirjoituksen mukaan. Yksi ruuvi jopa katkesi keskikappaleen sisään. Saimme kuitenkin hirveän ähräyksen jälkeen palikan irti. Aika luottavaisena ja muka "osaavana" kävelin vannesahalle, viistotin kulmat palikan kummastakin päästä ja hioin ne vielä siisteiksi sillä... äh, oliko se laikkahiomakone?

Ja siinä se sitten oli. Höh. On vähän pöhkö olo.

Myös siksi, että vieläkään en osaa päättää obeliskin väriä. Ihmeellistä kyllä, olen kaikesta huolimatta kallistumassa valkoiseen. Vaikka juuri sitä en siitä halunnut. Ja vaikka se tummuu, sotkeutuu ja muuttuu muutenkin epäsiistin näköiseksi. (Kaikki miehet, jotka kuuna kullan valkeana tätä lukevat, sanovat nyt: "Hmph! Naiset!!")

Tämän päivän olen sitten selannut vimmatusti kaikkia nikkarointikirjoja, joita hyllyistämme löytyy (ja niitä ei ole montaa). Mutta en löytänyt mitään sellaista, jonka osaisin ja haluaisin seuraavaksi tehdä. Onneksi älysin mennä kirjastoon - kylläkin joulukirjojen perässä, mutta sitähän kenenkään ei tarvitse tietää. Sieltä löysin Esko Kuokkasen kirjan Nikkaroi parvekkeelle, ja sitä selatessani innostuin useastakin ohjeesta.

Ja - ta-daa - löysin aivan oivallisen ohjeen hillohyllyksi! Pienellä modifioinnilla parvekkeen seinään suunniteltu, "puolapuiden" näköiseen kehikkoon perustuva, kätevännäköinen muunneltava hyllykkö muuttuu autotallimme uudeksi asukkaaksi.

On se kirjastolaitos hieno keksintö! Ja ainakin kotipaikkakuntamme kirjastossa myös asiakaspalveluasenne enemmän kuin kohdallaan. Kiitoksia ja terveisiä.